SaariTours
Hanko Leenan seurassa
Hangon renessanssi
Hangossa puhaltavat nyt uudet tuulet! Esimerkiksi Hangon kuuluisa Casino on täydellisesti uusittu, ja lounasbuffet todella kehuttu – tietenkin merinäköalalla. Hangon Rintamamuseo on kokenut totaalisen uudistuksen, ja siellä on nyt tyylikäs ja monipuolinen näyttely Hangosta talvisodan ja varsinkin jatkosodan kourissa. Kolmanneksi perinteikäs hotelli Regatta on nyt sitä, mitä se on aina ollut lukuun ottamatta rappiovuosia – hieno jugendhotelli.
Hanko uudistuu – upea luonto säilyy
Vuosi vuodelta lisääntyvät kakkosasunnon Hangosta ostavat vapaa-ajan hankolaiset tuovat eloa kaupunkiin paitsi vilkkaalla kesäkaudella, myös viikonloppuisin läpi vuoden. Heidän mukanaan palvelut turisteille lisääntyvät vuosi vuodelta. Vanhoja villoja ja muita rakennuksia sekä perinteisiä turistikohteita kunnostetaan. Myös uusia turistikohteita syntyy. Koko kaupunki tuntuu uusivan ilmettään niin vakituisten asukkaiden kuin kaupunginkin toimesta. Jos olet käynyt Hangossa muutamia vuosia sitten, et voi olla huomaamatta muutosta. Vain yksi asia on säilynyt entisellään ja se on maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen luonto: 30 km hiekkarantoja, mäntyjen valloittama kangasmaa ja joka puolella horisonttiin näköalan tarjoavat sileät graniittikalliot. Kukaan ei Hangossa omista rantoja; ne ovat vapaita kaikkien virkistyskäyttöön samoin kuin saariston saaretkin.
Hanko kaikkina vuodenaikoina
Hangon kesät ovat täynnä tasokkaita tapahtumia ja ellei niiden tarjonta anna erityistä syytä tulla Hankoon juuri kesällä, kevät ja syksy ovat mitä parhainta aikaa ryhmille Hangon kokemiseen. Ravintoloissa on hyvin tilaa ja sää on luonnon kokemiseen mitä parhain. Opastuksia on saatavana yhtä hyvin kuin kesäisinkin. Uusi kylpyläkin on avoinna yleisölle toisin kuin vilkkaimpina kesäkuukausina. Rohkeimmille loppusyksy ja talvikausi ovat varmasti unohtumaton elämys myrskyävine merineen, ja sen vastakohtana tyyninä päivinä aivan kesäisiltä näyttävine rantoineen. Hankoon ei usein tule juuri ollenkaan lunta, mutta kunnon pakkasten sattuessa meri taikoo merisumuineen satumaisia näkymiä.
Saaritoursin Hanko
SaariTours tarjoaa täyden repertuaarin opastuksia, joihin Hangossa löytyy runsaasti aineksia niin kulttuurista, historiasta, sotahistoriasta kuin luonnostakin. Näillä opastuksilla aika ei käy pitkäksi ja jokaiseen liittyy aina yllätys. Ravintolat ja yöpymiset kannattaa varata SaariToursin pakettien osana, sillä ne eivät maksa näiden osana yhtään enempää kuin itse tilattuna, mutta saat samalla käyttöösi kokemuksen parhaista hinta/laatusuhteista.
Hanko ennen ja nyt
Lue lisää
Viihdyttävä ja informatiivinen yleiskierros Hangossa (käydään esimerkiksi Suomen eteläisimmällä rannalla), lounas Hangon Casinolla, aikaa shoppailla Hangon putiikeissa, loppukahvit Mannerheimin aikaan omistamalla Neljän Tuulen Tuvalla tai jossain muussa Hangon kivoista kahviloista. Toisin aurinkoa, merituulta, historiaa, kulttuuria ja herkkuja helpossa päiväohjelmassa. Hinta 30-50 henkeä 40,00 €/hlö
Väkevä aistielämys – teille, jotka etsitte vähän erilaista sisältöä
Lue lisää
Tähän pakettiin kuuluu käynti jossain Hangon taidegallerioista, lounas Hangon Casinolla upeilla merinäköaloilla, hilpeitä tarinoita yleisopastuksen aikana ja käynti mm. Hangon rannoilla, tunnelmallinen hetki Hangon kirkossa sotahistorian ja pianomusiikin kera, tajunnan räjäyttävä luento ”Värähtely universumin ja koko elämän rakennusaineena” (kirjailija Alexander Jalo), kahvit Hangon kaupungintalon lämpiössä ja yksityinen, sykähdyttävä pianokonsertti. Vielä pisteenä i:n päällä vien teidät ns. Naisten Pajaan, joka työllistää pitkäaikaistyöttömiä naisia. Pajasta saa ostaa pilkkahintaan mitä kekseliäimpiä tuotteita! Tässä paketissa saat nauraa, itkeä ja ihmetellä, ja miksei vain nauttiakin. Takaan, ettet löydä toista samanlaista pakettia! Hinta 30-50 henkilöä n. 70-80,00 €/hlö.
Sotahistoriallinen paketti
Lue lisää
Sotahistoriallinen paketti alkaa Tammisaaren ja Hangon puolivälissä olevalta, hienosti remontoidulta Rintamamuseolta, jossa saatte nähdä kuvia PowerPoint-esityksessä ja tutustua museon kokoelmiin ja kanuunahalliin. Vierailun lomassa nautitaan munkkikahvit. Matka jatkuu ajamalla Hankoon, jossa on yleisopastus Mannerheim pääteemana. Pakettiin kuuluu myös tunnelmallinen hetki Hangon kirkossa sotahistorian ja pianomusiikin kera. Lounas nautitaan Hangon Casinolla ja loppukahvit Mannerheimin aikanaan omistamassa kahvilassa (tai jossain muussa Hangon kivoista kahviloista). Vapaa-aikaakin riittää Hangon rannoista nauttimiseen. Hinta 35-50 henkeä 49,00 €/hlö
Kylpylävieras opastaa: Leena Therese von Julinina (keksitty hahmo)
Lue lisää
Rooliopastus on hauska tapa tutustua Hangon historiallisen merikylpylän tarinoihin. ”Therese von Julin” kertoo pitsihuviloista, niiden asukkaista, kylpylähoidoista, elämästä kesä-Hangossa 120 vuotta sitten. Hinta 10 €/hlö, min 90 €.